NOPEUSRAJOITUKSET HISTORIAA

1913 Suomen matkailijayhdistys ehdotti kattonopeudeksi 25 km/h.

1920 Tielaki-kirjan toimittaja Alarik Hernberg ehdotti kattonopeudeksi 15 km/h.

1922 Asetus automobiililiikenteestä määräsi, että henkilöauton suurin sallittu nopeus olkoon päivänvalossa 30 kilometriä tunnissa kaupungissa, kauppalassa, taajaväkisessä tai muutoin tiheään asutussa yhdyskunnassa. Muualla olkoon suurin nopeus 35 kilometriä tunnissa, milloin tie on suora, tasainen ja kuiva eikä toisia ajajia ole näkyvissä tai muuten yhteensattumia peljättävissä, tätä ajonopeutta lisätä 10 kilometrillä. Pimeässä tai usvassa olkoon suurin sallittu nopeus 20 kilometriä tunnissa.
Pimeässä tai sakeassa usvassa älköön automobiilia käytettäkö, elleivät lyhdyt ole sytytettyinä.

1952 Talja-lehdessä nimimerkki Mutkamerkki kirjoitti otsikolla ’Liikenne-napinaa nopeudesta’ seuraavasti: Yleinen ja järkeenkäypä käsitys on se, että mitä kovempi vauhti, sitä suurempi on vaara joutua onnettomuuteen joko ajajan tai jonkun toisen syystä. Toisaalta esitetään etenkin autoilijoittemme taitavimpiin kuuluvien taholta edellisen suhteen täysin vastakkaista käsitystä.

Mutkamerkki jatkoi: Eräs kilpa-ajoradalla ja muuallakin kunnostautunut autoilijamme esitti väittämän, että jos esimerkiksi Helsingin suurinta sallittua 50 km/h ajonopeutta nostettaisiin tuonne 60-70 km/h:iin, vähenisivät onnettomuudet mm. sen johdosta, että ajaja ehtisi paremmin väistää auton eteen yllättäen syöksähtäviä lapsia ja hajamielisiä jalankulkijoita. Samalla saisi myös autoilijakunnan keskinkertainen ja huono aines hyvää ajokoulutusta jo tässä vauhdissa, joka ei vielä ainakaan kilpa-autoilijan päätä huimaa. Erityisen hölmöyden tuntu on väitteessä, että kova nopeus pelastaa kolarista.

Kansanedustaja Jaakko Hakala teki eduskuntakyselyn liikenneturvattomuudesta. Hän ihmetteli nopeusrajoitusten puuttumista.

1957 Talja Tiedottaa-lehdessä kerrottiin Euroopan kamppailusta maantiekuolemaa vastaan. Kauhua herättävä kuolema kohtaa niin hyvin moottoriajoneuvoilla liikkuvat kuin kävelijätkin. Tieviranomaiset alkoivat joka maassa herätä, että jotain oli tehtävä. Ensin alettiin kampanjoida – pitäkää kuolema pois teiltä!

1960 Taljan kenttäpäällikkö Veikko Pajunen kirjoitti otsikolla Maantiegangsterismi onnettomuuspaikalta pakenemisista. Talja ryhtyi selvittämään syitä tällaiseen vastuuttomuuteen. Saatiin selville, että heitteille jättöön syyllistyivät pääasiassa ajokortittomat ja ajoneuvojen anastajat sekä rattijuopot. ’Paitsi raukkamaista paikalta pakenemista on todettava, että meillä yleensä ajetaan aivan liian kovaa. Nopeutta pienentämällä vähennämme varmasti synkkää kuolleisuustilannettamme’, päätti Pajunen.

Helsingissä oli ollut 1949 lähtien 50 km/h kattonopeus, joitakin ulosmenoteitä lukuun ottamatta, joilla oli 70 km/h.

Poliisilaitos teki aloitteen nopeusrajoituksen nostamiseksi 60 km/h:iin.. Poliisilaitoksen mielestä ajonopeuden yhdenmukaistaminen edistäisi liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta. Esitys ei saanut kannatusta kaupunginhallituksessa.

Ennen kaupunginhallituksen käsittelyä pyydettiin lausunnot Suomen Auklubilta AK, Moottoriliikenteen Keskusjärjestöltä MK, Helsingin kaupungin liikennejärjestelykomitealta HKL, Helsingin kiinteistölautakunnalta HK ja Taljalta.

AK totesi lausunnossaan, että ’Mikäli ei voida siirtyä vapaaseen nopeuteen, olisi 70 km/h:n rajoitus säilytettävä’. MK lausuu, että ’nopeutta ei voida rajoittaa niin alhaiseksi, että onnettomuuksien seurauksilta tyystin vältyttäisiin’. HKL oli poliisin kannalla nostamassa rajoitusta. HK esitti, että ’nykyiset määräykset on säilytettävä ennallaan’. Taljan mielestä ’nykyinen tilanne olisi säilytettävä ennallaan asian perusteellista tutkimista varten’.

1961 Kansanedustaja Antti J. Rantamaa ym ehdottivat eduskunnan hyväksyttäväksi toivomuksen, että hallitus ryhtyisi kiireellisiin toimenpiteisiin liikenneturvallisuuden parantamiseksi. ’Harkittaessa eri mahdollisuuksia, yleisiä nopeusrajoituksia olisi aiheellista ainakin kokeilla.

1962 Talja Tiedottaa kertoo, että Ruotsissa oli ollut lyhytaikaisia kattonopeuksia vuodesta 1958 alkaen ensin 80 km/h ja 1961 pääsiäisenä 90 km/h. Haastattelututkimuksen mukaan 80% autonomistajista hyväksyi rajoitukset.

Kattonopeusasia lähti liikkeelle maaherrojen vetoomuksesta ja Talja perusti toimikunnan tutkimaan nopeusrajoitusten vaikutuksia. Toimikunnan puheenjohtajaksi tuli kulkulaitosministeriöstä hallitusneuvos Mauno Satuli. Komitea esitti jo parin kuukauden päästä kattonopeuskokeilua kesällä 1962 kolmessa eteläisessä läänissä. Kattonopeuden vaikutusten tutkimuksen johtajaksi nimettiin tohtori Sauli Häkkinen. Ennakkotulosten mukaan kolmessa kattoläänissä kuolemat vähenivät 10% ja muissa lääneissä ne lisääntyivät 37%.

Vuoden viimeisen numeron pääkirjoituksessa Talja vastasi kritiikkiin kattonopeusasiassa toteamalla, että tutkimuksen yhteydessä ei pyritä selvittämään sitä, mikä osuus on erilaisilla ajonopeuksilla onnettomuuksiin, vaan onnettomuustilanteen kokonaismuutosta kattonopeuden alaisilla teillä. Talja painotti, että se ei ole vielä esittänyt mielipidettään pysyvästä kattonopeudesta eikä kokeilun jatkamisesta ennen kuin käytettävissä on kokeilun täydelliset tulokset.

Vuoden 1962 kattonopeustutkimuksen lopulliset tulokset:

kattonopeuslääneissä onnettomuudet vähenivät 5,4% ja muissa lääneissä ne lisääntyivät 35,1%. Erittäin voimakkaasti vähenivät tieltä suistumiset, vähenemistä tapahtui myös ohitus-, kohtaamis- ja risteysonnettomuuksissa. Kaikki nämä onnettomuustyypit lisääntyivät muissa kuin rajoituslääneissä. Talja ei lisännyt valistusta kokeiluaikana, eikä poliisi lisännyt valvontaa. Nämä tulokset olivat käytettävissä toimikunnalla ja ministeriöllä keväällä 1963 ennen kuin uusista kokeiluista annettiin määräyksiä.

Haastattelututkimuksia tehtiin Suomen Gallupin ja Taljan toimesta. Gallupin haastatelluista autoilijoista 79% piti kokeilua tarpeellisena. Taljan haastatelluista 78% kannatti nyt suoritettavaa kattonopeuskokeilua.

1963 Kulkulaitosministeriö päätti nopeustoimikunnan esityksen mukaisesti toteuttaa seuraavan kattonopeuskokeilun vaiheen juhlapyhinä 90 km/h suuruisena koko maassa.

1964 Ministeriö määräsi, että henkilöautoilla ja moottoripyörillä nopeusrajoitus on 90 km/h, ellei liikennemerkeillä ole määrätty toisin, koko maassa pääsiäisenä, helluntaina, juhannuksena, pyhäinmiesten päivänä ja joulun-loppiaisen aikana.

1965 Ministeriön päätöksellä henkilöautojen ja moottoripyörien nopeusrajoitukset ovat kuluvana vuotena moottoriteitä lukuun ottamatta juhlapyhien aikaan 90 km/h, jollei liikennemerkillä osoiteta alempaa nopeutta.

1968 Ministeriö päätti, että joulun ja loppiaisen aikaan 1968-69 henkilöautojen ja moottoripyörien suurin sallittu nopeus on 90 km/h.Yleinen 110 km/h kesäisin ja 90 km/h syksyisin.

1969 Ministeriö määräsi, että henkilöautojen ja moottoripyörien suurin sallittu ajonopeus on kuluvana vuotena koulujen loppumis- ja alkamispäivinä sekä juhannuksena 110 km/h. Pääsiäisenä, pyhäinpäivänä ja joulun ja loppiaisen välisenä aikana 90 km/h. Moottoriteillä oli vapaa nopeus.

1970 Nopeusrajoitusten tutkimustoimikunta julkisti mietinnön. Tulokset osoittivat, että nopeusrajoituksia noudatettiin hyvin. Rajoituksen ylitti vain 2-6% autoilijoista.

Koska lyhytaikaiset rajoitukset eivät vaikuttaneet vuonna 1968 onnettomuuksien määrään, piti toimikunta mahdollisena lopettaa ne. Mutta jos ne halutaan säilyttää toimikunta piti 110 km/h:a joustavuuden kannalta parempana.

1973 Yleiset nopeusrajoitukset pääteille 1.8. alkaen. Joulukuun 21. päivästä alkaen 80 km/h kattonopeus koko maassa.

1974 Kattonopeus 80 km/h voimassa 30.6. saakka. Sen jälkeen 1.7. alkaen palattiin nopeusrajoituskokeilun rajoituksiin.

Ruotsissa julkistettiin differentioituja yleisiä nopeusrajoituksia koskeva tutkimus, joka oli aloitettu 1968. Tutkimuksessa oli vertailtu keskenään ajonopeuksia 90 km/h – vapaa, 110 km/h – vapaa, 90 km/h -110 km/h ja 130 km/h – vapaa nopeus.

Tuloksissa ilmoitetaan 110 km/h kattonopeudella näyttää olevan vain vähäinen myönteinen vaikutus onnettomuuksiin.

Huomioon ottaen liikenteen kasvun oli onnettomuuksien lukumäärä 40% korkeampi 110 km/h nopeusrajoituksen ollessa voimassa kuin 90 km/h nopeusrajoituksella.

Tutkimuksen alaisilla moottoriteillä on onnettomuuksien lukumäärä yhtä suuri 130 km/h rajoituksella kuin vapaalla nopeudella.

Ranskan liikenneturvallisuusjärjestö julkisti tutkimuksen nopeusrajoitusten vaikutuksesta. Kokeiluteille laitettiin 80, 100 ja 120 km/h rajoitukset 1969. Onnettomuudet vähenivät 40% ja kuolemat 36%.